|

Kaiken tuhonneen ekokatastrofin jälkeen jäljelle on jäänyt vain kuusi ihmistä ja puu. He elävät eristyksissä muusta maailmasta. Pakokauhu valtaa heidän mielensä ja vimmainen liike täyttää heidän kehonsa. Onnellisuus ja toivo huomisesta ovat kadonneet. Tehdäkseen elostaan mielekästä he alkavat tanssia ja laulaa. He luovat oman erityisen kulttuurinsa ottaen siihen mukaan kaiken näkemänsä ja kokemansa hyvinkin globaalilla otteella. Mutta tärkeintä on toivo ja onnellisuus.
Häkkipolkka ensi-ilta 4.9. klo 19.00. Muut esitykset 8.9., 16.9., 17.9., 25.9., 2.10., 9.10. Kesto n. 60 minuuttia. Luvassa on villiä tanssia ja musiikkia, romantiikkaa, erotiikkaa, vahvoja kuvia ja kauneutta.
Liput Lappia-talon lippupalvelusta.
Tanssiteatteri Rimpparemmi
Rimpparemmi edustaa taidolla. Rimpparemmin tanssijat ja muusikot ovat esimerkki vahvasta lappilaisesta osaamisesta, joka tunnustetaan sekä valtakunnallisesti että laajalla alueella Suomen rajojen ulkopuolella. Rimpparemmi on siis vahvasti paikallinen, mutta erittäin kansainvälinen, tästä kertovat katsojatilastot: Rimpparemmin katsojakunnasta yli 60% on ulkomaalaisia.
Tule mukaan Rimpparemmin vauhdikkaaseen toimintaan: Ilmoittaudu tanssijaksi! Tervetuloa viettämään tanssin täyteinen syksy kanssamme!
Maailman pohjoisin kansantanssiteatteri
Rimpparemmi aloitti toimintansa vuonna 1974 Tervolassa. Rimpparemmistä tuli vuonna 1986 Lapin läänin kansantanssiyhtye kotipaikkana Rovaniemi.
Vuonna 2000 ryhmä siirtyi teatteri- ja orkesterilain mukaisen valtionosuusjärjestelmän piiriin. Aikaisemmin Rimpparemmi oli toiminut osan vuotta ammattimaisesti v. 1991 lähtien.
Nimitys ammattiteatteriksi mahdollisti yhdistykselle entistä paremmat mahdollisuudet harjoittaa ja vakiinnuttaa ammattimaista esiintymis- ja harjoittelutoimintaa. Rimpparemmi on Skandinavian ensimmäinen valtiollisesti tunnustettu ammattikansantanssiyhtye. Rimpparemmi kuuluu Pohjoinen Tanssin Aluekeskukseen. Rimpparemmi on valittu Vuoden Kansantanssiyhtyeeksi v. 1990 ja 2002. Lapin läänin kansantanssiyhtye valittiin Vuoden Nuorisoseuraksi vuonna 1998.
Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmin toiminnanjohtaja on Ilkka Köngäs. Taiteellisena johtajana toimii Matti Paloniemi. Vastaava tanssinopettaja on Ville Köngäs. Musiikkiryhmää johtaa Valtteri Valo.
|